maanantai 11. tammikuuta 2016

1980-luvun tyyli

1980-luvulla pukeuduttiin ylisuuriin, neonväreillä ja logoilla koristeltuihin vaatteisiin, levennettiin hartioita olkatoppauksilla, koristauduttiin vöillä ja huiveilla. 
Naisten vaatteisiin poimittiin vaikutteita miesten vaatteista. Sellaisia olivat muun muassa ylisuuret miesten puvuntakkia muistuttavat yksi- tai kaksiriviset jakut, korkeavyötäröiset laskoshousut ja vyön käyttö, tukevat nauhakengät sekä baskerit tai litteät lätsät, henkselit ja kalvosinnapit.

Naisten vaatteisiin poimittiin vaikutteita miesten vaatteista. Sellaisia olivat muun muassa korkeavyötäröiset laskoshousut ja vyön käyttö.





1970-luvun tyyli

Muoti muuttui 70-luvulla aikaisempia vuosia yksilöllisemmäksi. 60-luvun hippimuodin rinnalle nousi kimallus, paksupohjaiset kengät, terävät kaulukset, leveät lahkeet ja afrotukat. 







1960-luvun tyyli

1960-luvulla muodin naisellisen eleganssin korvasi siro tyttömäisyys. 
Vuosikymmenen puolivälissä siluetti oli lyhyt, joko suora kevyesti vartaloa myötäilevä tai loivasti alas levenevä. Lyhyiden hameiden luomaa hätkähdyttävää vaikutelmaa tasapainottivat usein peittävät sukkahousut tai polvisukat, joita käyttivät pikkutyttöjen ohella myös isommat tytöt. Saappaat tulivat muotiin.





Hippiliike kukoisti 1965-1969. Tämä vaikutti muotiin leveälahkeisine housuineen, värikkäinä vaatteineen, otsan yli menevine nahkapantoineen ja samettitakkeineen sekä pitkine batiikkivärjättyinä hameineen.







 Vuonna 1962 teinipojilla nähtiin rasvaamaton lyhyehkö hiusmalli, jonka annettiin valua otsalle. The Beatles teki kampauksen tunnetuksi kasvattamalla pidemmän moppiversion ja miesten hiukset alkoivat olla hartiapituisia vuonna 1967.

1950-luvun tyyli

1950-luvun muodin avainsana oli naisellisuus. Pohjepituiset hameet olivat joko kynämäisen kapeita tai kellomaisen leveitä. Vyötärö oli korostetun kapea, tavoiteltu tiimalasi. Asusteet olivat pieniä ja siroja. Kenkämuoti kulki kohti terävämpää kärkeä ja kapeampaa korkoa.





Työssä ja kodin ulkopuolella miehet käyttivät pukua, kesällä vaaleaa ja kevyttä, talvella tummaa ja lämmintä. Myös yhdistelmäpuvun suosio arkipukuna kasvoi. Vapaa-aikaan kuuluivat neuleet, työ- ja urheilupusakat sekä kesällä lyhythihaiset trikoopaidat, joita käytettiin ilman solmiota

  

1940-luvun tyyli

1940-luvun alkupuolella muodin yleisilme oli hieman kulmikas ja aikaisempaa kovempi. Siluetti oli hoikka, vyötärö kapea mutta hartialinja sen sijaan korostetun leveä. Sodan synnyttämä materiaalipula pakotti kankaiden säännöstelyyn, ja kotirintamalla oli turvauduttava kekseliäisyyteen tyylikkyyden takaamiseksi.










maanantai 4. tammikuuta 2016

1920-luvun tyyli


1920-luvulla naisten pukeutuminen muuttui huomattavasti. Lyhyet hiukset ja aikaisempaa lyhyemmät helmat, jotka alkoivat hiljalleen pidentyä nilkanpituisiin hameisiin vuosikymmenen puolivälissä. Vyötäröä alettiin häivyttämään entisen korostamisen sijasta.











Miehien vaatteet muuttuivat aijempaa väljemmiksi ja vuosikymmenen edetessä erilaiset muuttuivatkuosit ja värit nousivat muotiin. Takkien kauluskäänteet olivat leveät, hihatväljemmiksi ja hartialinja kulmikkaaksi. Housut olivat korkeavyötäröiset ja suhteellisen väljät. Lahkeissa oli käänteet eli upslaakit.